Tehtaissamme on muutoksenhallintatiimi, joka pyrkii jatkuvasti etsimään parannuskohteita sekä entistä tehokkaampia ja tuottavampia työskentelytapoja. Me Viessmannilla kutsumme muutosjohtamisen filosofiaamme nimellä VITOTOP.
Kerran vuodessa tehdään sisäinen VITOTOP-auditointi, joka on yrityksemme arvojen mukaisesti vastuullinen, tiimilähtöinen ja innovatiivinen. Auditoinnin tarkoituksena on pitää työntekijöiden ja esimiesten huomio ekologisesti kestävissä työskentelyrutiineissa ja selkeissä prosesseissa.
Tämä periaate auttaa meitä olemaan entistä tehokkaampia ja tuottavampia ja samalla vähentämään jätettä ja välttämään päästöjä. Koneiden käyttäminen vain toiminnan kannalta tarvittavalla tasolla säästää resursseja ja estää jätteen syntymistä.
Työntekijämme auttavat meitä joka päivä menestymään yhtenä tiiminä. He ovat siis arvokkain resurssimme. Siksi pyrimme suunnittelemaan työympäristön mahdollisimman ergonomiseksi, turvalliseksi ja terveelliseksi. Esimerkiksi vaahdotuskoneillamme on otettu käyttöön ns. sukkulat, jotta työntekijät välttyisivät raskaalta nostamiselta.
Poka Yoke pyrkii välttämään virheen syntymisen tai sen leviämisen tarkistamalla kaikki osat. Noudatamme tätä periaatetta esimerkiksi tuotantoprosessimme materiaalitarjonnassa. Toimitamme yhden tuotteen kaikki tarvittavat osat yhdessä laatikossa, jotta minimoidaan todennäköisyys, että jokin osa unohtuu kyseisen tuotteen valmistuksen aikana.
Käytämme erilaisia työkaluja varmistaaksemme, että kaikki työntekijät ymmärtävät vakioprosessimme ja säilyttävät saman laadun jokaisessa prosessissa ja tuotteessa. Vakiotaulukot, arvovirran suunnittelu ja arvovirta-analyysi ovat työkaluja, joiden avulla pystymme viestimään läpinäkyvästi, selittämään asiat nopeasti ja visuaalisesti sekä välttämään väärinkäsityksiä.
TPM tarkoittaa rutiininomaisia huoltotoimenpiteitä, jotka tuotantohenkilöstö voi suorittaa itsenäisesti. Olemme Viessmannilla määritelleet kolme TPM-tasoa perustarkastuksen, menetelmien ja parannusten osalta. Erityiset puhdistus-, tarkastus- ja huoltotarkistuspisteet visualisoidaan ja esitetään tehtaalla TPM-taulussa. Näin varmistamme järjestelmällisesti, että nykyistä standardia ylläpidetään, ja pyrimme jatkuvaan parantamiseen.
Viessmann on yksi Euroopan johtavia kaupallisten kylmäratkaisujen valmistajia, joka tunnetaan ympäristö-, käyttäjä- ja huoltoystävällisistä kokonaisratkaisuistaan. Viessmannin Tecto -valikoima koostuu keskuskoneellisista ja omakoneellisista kylmäkalusteista, kylmähuoneista ja jäähdytysjärjestelmistä, puhdastilaratkaisuista sekä varusteista ja lisäpalveluista. Kylmälaitteet valmistetaan Viessmannin tehtailla Suomessa ja Saksassa, ja niitä edustavat paikalliset myyntiyhtiöt 18 Euroopan maassa. Myynnin ja palveluiden tukena on lisäksi laaja yhteistyökumppaneiden verkosto.