Ruotsalaisen Trosan kaupungin ytimeen on avattu uusi ICA Kvantum Trossen -ruokakauppa. Avajaiset olivat marraskuussa 2019, ja kaupasta on tullut erittäin arvostettu päivittäistavarakauppa ennätysajassa. Rakentamisessa haluttiin panostaa innovatiivisiin ympäristö- ja teknologiaratkaisuihin. Erityisesti niitä on löydettävissä Viessmannin toimittamasta kylmäjärjestelmästä.
Kauppias Jens Cederholmilla on yli kahden vuosikymmenen kokemus työskentelystä elintarviketeollisuudessa. Hän tietää, mitä ICA-myymälä tarvitsee ilahduttaakseen ja innostaakseen asiakkaita.
Yli sata vierailua oikeanlaisen laitteiston löytämiseksi
Kun kylmäjärjestelmän hankinta tuli ajankohtaiseksi, Jens teki tutkimuksensa perusteellisesti.
– Teimme yli sata vierailua eri kauppoihin löytääksemme oikeat laitteet. Sitten pääsimme näkemään Viessmannin tuotteet ja olimme ällikällä lyötyjä, Jens paljastaa.
Kylmäjärjestelmien tulevaisuus
Kylmäjärjestelmä on viimeisintä geotekniikkaa, jossa hyödynnetään sekä kylmää että lämmintä ilmaa. Molempia kierrätetään jäähdytyslaitteiden ja maaperän välillä uudestaan ja uudestaan. ICA Kvantum Trossen on yksi Ruotsin ensimmäisistä kaupoista, joissa tämä innovatiivinen teknologia otettiin käyttöön.
– Ympäristöstä huolehtiminen on ollut meille aina erittäin tärkeää. Osittain siksi, että siitä on hyötyä planeetalle, ja osittain siksi, että ympäristöstä huolehtiminen tuo myös rahallisia säästöjä. Kaikkien Ruotsin ja Euroopan kauppojen on jossain vaiheessa vaihdettava kylmäaine hiilidioksidiksi, joten tämä on ollut meille täydellinen pilotti, Jens kertoo.
Tavoitteena kasvattaa myyntiä 20%
ICA Kvantum Trossen palvelee viikoittain noin 15 000 – 20 000 asiakasta. Liikevaihto on noin 19 miljoonaa euroa vuodessa. Uuden kylmäjärjestelmän ja kaikkien sen tuottamien tehokkuusparannusten myötä ICA toivoo kasvavansa myyntiä noin 20 %.
Jens on erityisen vakuuttunut laitteiden energiansäästöominaisuuksista, niiden toimivuudesta sekä Viessmannin luotettavuudesta laitetoimittajana.
Jens Cederholm, ICA Kvantum Trossen
Viessmann on yksi Euroopan johtavia kaupallisten kylmäratkaisujen valmistajia, joka tunnetaan ympäristö-, käyttäjä- ja huoltoystävällisistä kokonaisratkaisuistaan. Viessmannin Tecto -valikoima koostuu keskuskoneellisista ja omakoneellisista kylmäkalusteista, kylmähuoneista ja jäähdytysjärjestelmistä, puhdastilaratkaisuista sekä varusteista ja lisäpalveluista. Kylmälaitteet valmistetaan Viessmannin tehtailla Suomessa ja Saksassa, ja niitä edustavat paikalliset myyntiyhtiöt 18 Euroopan maassa. Myynnin ja palveluiden tukena on lisäksi laaja yhteistyökumppaneiden verkosto.