Uusi Food Market Herkku on energiatehokas ja ympäristöystävällinen
Food Market Herkku on ruokakeidas aivan Helsingin ytimessä. Valikoima on laaja ja kattaa sellaisetkin tuotteet, joita Suomessa harvemmin näkee. Food Market Herkussa arvostetaan hyvää ruokaa, puhtaita raaka-aineita sekä korkealaatuista asiakaspalvelua.
Stockmann Herkun liiketoiminta siirtyi S-ryhmälle vuoden 2018 alussa. Helsingin keskustan Food Market Herkun toiminnasta vastaa HOK-Elanto.
– Food Market Herkkua on tosi helppo kehua. Meidät erottaa kilpailijoista ylivoimainen sijainti. Tietenkin myös laatu ja ammattitaito ovat todella korkealla tasolla. Nämä puitteet ovat ihan mielettömät. Kyllähän meillä on Suomen hienoin ruokakauppa, hymyilee Food Market Manager Milli Teivaala.
Suureen projektiin tarvittiin varmat kumppanit
Myymälä koki merkittävän muutoksen, kun konseptia uusittiin kesän 2018 aikana. Kyseessä oli ehkä yksi HOK-Elannon kaikkien aikojen suurimmista liikepaikkaprojekteista. Ilmettä oli uusittu viimeksi noin 10 vuotta sitten ja esimerkiksi edellinen kylmälaitos oli tullut tiensä päähän.
– Valitsimme Viessmannin mukaan, koska tähän projektiin tarvittiin kaikista varmimmat ja luotettavimmat kumppanit, painottaa uudistuksesta vastannut projektijohtaja Jaakko Niemi.
Viessmann Kylmäjärjestelmät toimitti myymälään uuden energiatehokkaan ja ympäristöystävällisen CO2-kylmälaitoksen. Toimitukseen kuuluivat myös kylmäkalusteet palvelutiskejä ja joitain omakoneellisia kalusteita lukuun ottamatta. Kalusteasennuksesta vastasi Viessmannin asennustiimi ja kylmäurakasta puolestaan kaksi
kylmäasennuskumppania.
– Projekti oli haasteellinen meille kaikille, mukaan lukien myös Viessmannin asennustiimin. He tekivät paljon yötöitä sekä töitä kuluttajien seassa. Lisäksi he tekivät yhteistyötä rakennusliikkeen kanssa, joka vastasi tavaran kuljetuksesta. Projekti sujui haasteellisiin olosuhteisiin nähden aivan erinomaisesti, Niemi kertoo.
– Erityisen haasteen loi se, että töitä tehtiin toimivassa myymälässä, jossa myös elintarviketurvallisuus on älyttömän tärkeätä. Siinäkin onnistuttiin hyvin, Niemi kiittelee.
Lopputulos on saanut asiakkailta positiivista palautetta
Viessmannin asennusporukka saa ruusuja myös Teivaalalta. Viestintä oli hyvää halki koko projektin ja yhteistyö helppoa. Uudistus vei kaikkinensa noin neljä kuukautta ja lopputulos on onnistunut. Ero aiempaan on huomattava.
– Kun töitä kesän aikana tehtiin, niin ei sitä itse edes oikein tajunnut, kuinka makea tästä tuleekaan. Nyt kaikki on valmista ja lopputulos on saanut asiakkailta pelkkää positiivista palautetta. On helppo huomata, että muutos vanhaan nähden on iso, Teivaala kuvailee.
Kansainvälinen päivittäistavarakaupan markkinatutkimusyritys IGD on listannut Food Market Herkun yhdeksi maailman TOP-16 ruokakaupoiksi tänä vuonna. Jos siis olet Helsingissä, kannattaa käydä katsomassa tätä hienoa ruokakauppaa ja Viessmannin kylmäratkaisuja.
Food Market Manager Milli Teivaala
Viessmann on yksi Euroopan johtavia kaupallisten kylmäratkaisujen valmistajia, joka tunnetaan ympäristö-, käyttäjä- ja huoltoystävällisistä kokonaisratkaisuistaan. Viessmannin Tecto -valikoima koostuu keskuskoneellisista ja omakoneellisista kylmäkalusteista, kylmähuoneista ja jäähdytysjärjestelmistä, puhdastilaratkaisuista sekä varusteista ja lisäpalveluista. Kylmälaitteet valmistetaan Viessmannin tehtailla Suomessa ja Saksassa, ja niitä edustavat paikalliset myyntiyhtiöt 18 Euroopan maassa. Myynnin ja palveluiden tukena on lisäksi laaja yhteistyökumppaneiden verkosto.